Vuoden 2023 aikana Kalliolan Klinikalla toteutettiin yli 200 Myllyhoidon kuntoutusjaksoa verkkomuotoisesta Nettimylly-kuntoutuksesta Nurmijärvellä järjestettävään laitoskuntoutukseen. Vuoden 2023 kuntoutujat tulivat Kalliolan Klinikalle omien sanojen mukaan hakemaan työkaluja raittiina pysymiseen mutta myös apua itsetutkiskeluun, tunnetaitoihin ja addiktion ymmärtämiseen.
Myllyhoito on Minnesota-malliin perustuvaa päihdekuntoutusta, jonka keskiössä on 12-askeleen ohjelma, vertaistuki, korkeatasoinen ammattilaisuus ja ajatus riippuvuudesta sairautena, josta toipuminen edellyttää raittiutta.
Tärkeintä vertaistuki ja yhteisöllisyys
Myllyhoito on ennen kaikkea yhteisöllistä kuntoutusta, jonka toiminta perustuu vertaistukeen ja toipujien tasavertaisuuteen. Vuoden 2023 asiakkaista 85 prosenttia nimesikin yhteisöllisyyden ja vertaistuen tärkeimmäksi asiaksi kuntoutuksessa.
Myllyhoito-kuntoutukseen kuuluu paljon pienryhmätyöskentelyä, jossa sekä haastetaan näkemyksiä että tarjotaan tukea. Moni koki oivalluksia sen suhteen, että ei ole yksin eikä tarvitse pärjätä yksin riippuvuutensa kanssa.
”Raitistuminen on oma päätös, mutta tarvitsen apua päästäkseni tavoitteeseen”, totesi eräs kuntoutujista palautteessa.
Irti häpeästä ja yhteys itseensä
Yhteisöllisen kuntoutuksen lisäksi Myllyhoidossa keskitytään paljon yksilön omaan tarinaan ja hyvinvoinnin rakentamiseen. Monille kuntoutujille Myllyhoito oli pakollinen pysähtyminen itsensä äärelle ilman töiden tuomaa painetta.
Kuntoutujat kertoivat opetelleensa kuntoutuksessa tunteiden käsittelyä, puhumista ja itsensä hyväksymistä sekä ennen kaikkea häpeästä irti päästämistä.
Osalle asiakkaista on ollut iso helpotus ymmärtää päihderiippuvuus sairautena, joka ei ole yksilön oma syy tai osoitus huonommuudesta. Moni kuntoutuja kertoi saaneensa levollisuutta, uutta toivoa ja halua elää sekä ymmärrystä siitä, että tärkeintä on elää päivä kerrallaan eikä ottaa heti liikaa vastuuta – muutos harvoin tapahtuu hetkessä.
Asiakkaista 96 % koki hoitojakson onnistuneeksi
Useampi kuntoutuksen kävijä koki Myllyhoidon paremmaksi kuin odottivat: yllätyksiä tuli siitä, kuinka paljon kuntoutuksesta oli saatu irti tai miten kokonaisvaltaista kuntoutus oli. Kuntoutuksen päiväohjelma onkin tiivistä työskentelyä itsensä ja ryhmän kanssa aina aamusta myöhäiseen iltaan asti.
Henkilökunnan ja terapian laadukkuus sai myös paljon kiitosta. Kalliolan klinikan henkilökunta koostuu päihdeterapeuteista, lääkäristä, päihdetyöntekijöistä ja sairaanhoitajista, joilla on keskimäärin 13 vuotta kokemusta päihdetyöstä. Osalla työntekijöistä on myös omakohtaista kokemusta riippuvuudesta.
Asiakkaista 97 prosenttia suosittelisikin Myllyhoitoa ja 96 prosenttia koki hoitojakson onnistuneeksi.
”Potilailla oli mahtava ja lämminhenkinen yhteishenki potilailla. Henkilökunta oli taas todella ymmärtäväistä, helposti lähestyttävää ja ammattitaitoista”, todettiin eräässä palautteessa.